GOS Academy
GOS Academy on rakennettu opiskelijoille kasvupoluksi kohti taloushallinnon asiantuntijuutta.
GOS Academyssa harjoittelijat pääsevät tutustumaan käytännössä taloushallinnon toimialaan. GOS Group tarjoaa tähän upeat puitteet.
Keväisin järjestettävässä osuudessa korkeakouluopiskelijat tutustuvat taloushallinnon digitalisuuteen, eri järjestelmiin ja prosesseihin. Opiskelijat pääsevät perehtymään toimialaan, saavat mielenkiintoisia tehtäviä akatemian aikana ja tutustuvat taloushallinnon asiantuntijatiimeihin.
Yhteistyöoppilaitokset hyväksi lukevat GOS Academyn ohjelman osaksi opiskelijan opintoja. Esimerkiksi Oulun ja Turun ammattikorkeakoulun kanssa on tehty jo vuosia yhteistyötä ja akatemia integroituu osaksi työelämälähtöistä yhteistyöopintojaksoa ja taloushallinnon opintoja.
Akatemiasta on erinomaisia tuloksia ja opiskelijat saavat hyvät eväät siirtyä eteenpäin opinnoissaan. Useat opiskelijat ovat jatkaneet harjoitteluun tämän opintojakson jälkeen GOSsille. Harjoittelujakson aikana osaaminen syventyy käytännön harjoitteiden kautta ja harjoittelun päätyttyä useat opiskelijoista ovat työllistyneet talous- ja palkkahallinnon tiimeihin. GOS Academy on tärkeä sekä kehittävä väylä opiskelijalle kohti työelämää.
Hae GOS Academyyn
-
GOS Academyssa pääset tutustumaan monipuolisesti eri tiimeiihin, taloushallinnon arkeen ja monipuolisiin tehtäviin. Harjoittelujaksolla saat oman mentorin, joka ohjaa sinua harjoittelujakson aikana.
-
Voit verkostoitua tämän urasivun yläosassa, connect toiminnon kautta. Verkostoituneena hakijana saat tiedon mahdollisista avautuvista harjoittelupaikoista.
Seuraava haku on tulossa